Aika: 22.7.2020 klo 10–12
Paikka: Huhtasuon Ilona, Kangasvuorentie 22
Paikalle kutsuttu: Palokan Ilonan asukkaiden lisäksi, JVT- ja pesutekniikan edustaja Rami Mäkinen, Luotsi Capital Oy:n edustaja Aleksi Mällinen, isännöinnin edustaja Aaro Laitinen.
Tilaisuuden aiheena olivat muun muassa Palokan Ilonan asunnoissa käyminen, asuntojen kunto, menettely asuntoon jääneiden tavaroiden osalta, sähkö- ja vesimaksut ja vapaana olevat vuokra-asunnot Kangasvuorella.
Talon ja asuntojen kunto sekä asunnoissa käyminen (tilanne 22.7.)
- C- ja D-rappuja pyritään tekemään turvalliseksi (mm. siivouksen ja valaistuksen osalta) mahdollista asukaskäyntiä varten. Rakennusvalvonnan tulee todeta raput turvallisiksi sekä hyväksyä isännöitsijän laatima suunnitelma tulevaan asukaskäyntiin liittyen. Käynnin aikataulusta tiedotetaan asukkaita heti kuin mahdollista. Pyrkimys olisi saada asukaskäynnit onnistumaan viikon 31 aikana.
- Asukaskäynti tulee todennäköisesti tapahtumaan kahden päivän aikana, siten että toisena päivänä toinen rappu ja toisena toinen. Ja käynti aikataulutetaan kerroksittain.
- Käynnin kesto on enintään puolituntia, kertakäynti.
- Mukaan otetaan vain tarpeellisimmat asiat, ei esim. huonekaluja.
- Mahdollisesti 2–3 henkilöä pääsee käymään huoneistossa. Myös SPR:n henkilökuntaa pyritään saamaan avuksi.
- Omaisten henkilöllisyys varmistetaan, tätä varten tarvitaan etukäteen tieto, kuka/ketkä huoneistossa tulee käymään.
- Asukkaiden/ huoneistossa käyvien on hyvä miettiä etukäteen, mitä tavaraa otan mukaan ja missä tavara sijaitsee. Valmis suunnitelma nopeuttaa, käyntiajan ollessa rajallinen.
- Hissit eivät ole toiminnassa/käytössä, pyritään saamaan toimimaan mahdolliseen asukaskäyntiin.
- Vesivahinkoja on suuressa osassa taloa, ylimmissä kerroksissa vahinkoja on eniten.
- Osassa huoneistoissa pinnoilla on nokilaskeumaa, muuten savuvahingot ovat melko vähäisiä.
- Ikkunoita on mennyt rikki kuumuuden takia.
Tavaroihin liittyvä tieto/ JVT- ja pesutekniikan edustaja Rami Mäkinen
- Korvausasioissa otettava yhteys omaan vakuutusyhtiöön.
- Vakuutusyhtiö tilaa saneerausliikkeen huoneistojen tyhjennykseen. (Asukasta tiedotetaan tästä, mitään ei viedä pois ilman lupaa). Asuntojen tyhjentäminen tulee viemään aikaa, eri vakuutusyhtiöt käyttävät eri saneerausliikkeitä.
- Tavarat pakataan, tarkistetaan ja puhdistetaan saneerausliikkeiden tiloissa sekä sieltä toimitetaan asukkaan uuteen osoitteeseen.
- Tavara, joka ei ole kastunut, on todennäköisesti pestävissä. Pesukuntoiset tekstiilit pestään pesulassa ennen palauttamista asukkaan nykyiseen asuntoon. Tekstiilejä, jotka näyttävät siltä, ettei niitä kannata pestä, ei aleta pesemään.
- Kastunutta elektroniikkaa ei puhdisteta/voi ottaa käyttöön, savusta sen sijaan voidaan puhdistaa.
- Tavaroita ei hävitetä asukkaan ilman asukkaan lupaa.
Kangasrinteelle valmistuvat asunnot / A. Mällinen
- 22.7. vapaana noin 30 asuntoa (kaksioita ja yksiöitä).
- Kaksiossa vuokra noin 600–700 € riippuen asunnon koosta sekä siitä, onko parveke ja sauna.
Sähkö- ja vesimaksut liittyen / Isännöinti
- Taloyhtiö ottaa sähköt omiin nimiinsä, siirtopyyntö/siirto on kuitenkin aikaa vievä prosessi.
- Tehdyissä sopimuksissa kannattaa kuitenkin asukkaankin olla yhteydessä palveluntarjoajaan, erityisesti asukkaan henkilökohtaisissa sopimuksissa/lisämaksullisissa palveluissa.
- Vastikemaksut on katkaistu elokuusta lähtien, heinäkuun osalta asiaan palataan tuonnempana.
Muita asioita
- Seurakunnan diakoniatyön pisteessä on saatavana uusia naisten vaatteita. Osoite on Kirrintie 11, yhteyshenkilö Päivi Itkonen (040 7090142).
- Asukastilaisuuksia pyritään järjestämään jatkossakin asukkaille.